Lonkka on pallonivel, joka mahdollistaa monisuuntaiset liikkeet. Lonkkaniveleen kohdistuu kova fyysinen rasitus ja kehon paino. Pallomainen reisiluunpää asettuu muotonsa johdosta hyvin lantiossa sijaitsevaan lonkkamaljaan. Rakennetta vahvistaa pehmytkudoksista muodostuva nivelkapseli. Oleellisena osana lonkan toimintaa ovat lihakset ja rustorengas (labrum eli lonkkamaljan reunus).

Lonkkakipu voi olla peräisin nivelestä tai sen ulkopuolelta, selästä tai nivustyrästä. Vähitellen kehittyvistä lonkan kivuista yleisimpiä ovat reisiluun ison sarvennoisen limapussin tulehdus ja sarvennoiseen kiinnittyvien lihasten kiinnityskohdan tulehdukset.
Limapussitulehduksia, lihasten kiinnityskohtakipuja, samoin kuin lihasjännityksestä johtuvia hankalia kipuja esiintyy myös pakaran seudussa. Tärkein iän myötä kehittyvä ongelma lonkan seudulla on nivelrikko, joka aiheuttaa vähitellen lisääntyvää kävelykipua ja nivelen liikerajoitusta. Myös yösärky on tavallista.
Kipu tuntuu usein reiden etupinnalla nivustaipeen alapuolella, mutta voi tuntua laajemmaltikin, joskus lähinnä polven kipuna. Nivelrikossa lonkan liikkuvuus rajoittuu. Nivel jäykistyy ja pyrkii vetäytymään koukkuasentoon.
Manipulatiivinen fysioterapeutti ja osteopaatti pyrkii luomaan vastaanotollamme nilkasta ja polvesta aina lonkkaan ja kaula– rinta– ja lannerankaan saakka mahdollisimman optimaaliset olosuhteet toimia kineettisenä ketjuna. Tarvittavia nivelpintoja mobilisoidaan tai manipuloidaan liikkuvammiksi, kireitä lihaksia tai faskioita venytetään tai hierotaan elastisemmiksi, hermokudoksiin tehdään liikettä ja tarvittavia lihaksia pyritään vahvistamaan nousujohteisesti kipujen selättämiseksi ja toimintakyvyn parantamiseksi.
Varaa aikasi Kati Mäntylän vastaanotolle nettiajanvarauksen kautta, puh. 040 531 7366 tai sähköpostitse kati.mantyla@tulekuntoon.com. Varaa aikasi Jouni Mäntylän vastaanotolle nettiajanvarauksen kautta, puh. 0400 522 333 tai sähköpostitse jouni.mantyla@tulekuntoon.com. He ottavat vaivasi tosissaan ja hoitavat sinut kuntoon.
Käydessään meillä fysioterapiassa tai osteopatiassa, asiakkaalla on kanssamme harjoitellessaan etuna kuntosali Liikuntaparkin veloitukseton käyttö. Lisäksi meillä on pieni kuntosali- harjoittelutila hoitohuoneidemme vieressä, missä voimme kaikessa rauhassa harjoitella tarvittavia tekniikoita läpi peilien edessä. Omassa harjoittelutilassa onnistuu käydä läpi myös vapaiden painojen kanssa tehtäviä toiminnallisia harjoitteita.
Meillä käydessäsi saat auton isolle parkkialueelle suoraan ovemme eteen veloituksetta.
Palvelemme myös Tampereen alueella kotikäynnein.
Tervetuloa!