Tenniskyynärpää on olkaluun ulomman nivelnastan alueella tuntuva kiputila, mikä esiintyy yleensä vahvemman käden puolella. Suurin riski sen kehittymiseen on niillä henkilöillä, jotka joutuvat työssään kuormittamaan kyynärvarren lihaksia suurella voimalla ja toistomäärillä ranteen ollessa vääntyneenä. Usein kivun kanssa käsi kädessä kulkee toimintahäiriö.
Ongelmaan liittyy sekä ranteen ojentajalihasten jänteiden rakenteellisia muutoksia että hermostollisia muutoksia, jotka vaikuttavat kyynärvarren lihasten toimintaan.
Tenniskyynärpään oireet ovat kipu olkaluun uloimman nivelnastan kohdalla, painelukipu nivelnastan alueella ja kivun lisääntyminen vastustetun ranteen ojennuksen aikana. Myös puristusvoimaa vaativat suoritukset aiheuttavat kivun lisääntymistä. Kyynärvarren lihasten voima ja rasituksensieto ovat usein alentuneet. Vaivalla on taipumus kroonistua, jos kyynärvarren lihasten kuormitusta jatketaan. Vaikuttava tenniskyynärpään hoito edellyttää mahdollisten muiden kyynärvarren alueen kipujen aiheuttajien, kuten hermo- ja nivelperäisten, sekä nivelsiteiden vaurioihin liittyvien kipujen poissulkua, ympäröivien kudosten tutkimista ja mahdollisen toimintahäiriön löytämistä.
Tenniskyynärpäästä oireilevalla asiakkaalla on lähes poikkeuksetta kipujen lisäksi toimintahäiriö ylempänä liikeketjussa sekä lavan alueella. Ongelmia on usein kyynärpään ja lapaluun tukilihasten toiminnassa. Hartiarenkaan alueella lapahallinta ja olkapään hallinta pettävät aiheuttaen liiallista kuormitusta kyynärvarren lihaksiin. Tästä aiheutuu virhekuormitusta yläraajojen, kaularangan ja rintarangan niveliin ja nikamiin, sekä liiallista venytystä hermokudoksiin. Tyypillinen esimerkki virhetoiminnasta on kulmasoutuliikkeen suorittaminen. Kun asiakas lähtee vetämään liikettä, lähtee liike kyynärvartta jännittämällä, vaikka liikkeessä pitäisi aktivoitua lapaluiden tukilihaksisto, ja olkapäiden syvien lihasten pitäisi ohjata olkapään toimintaa oikein. Tällaisissa tapauksissa ongelma ei ratkea pelkästään manuaalisten käsittelyiden ja teippausten avulla, vaan toimintahäiriö pitää myös hoitaa kuntoon! Tosin manuaaliset hoitomuodot ovat tärkeitä paitsi kipualueelle, niin myös ympäröivien kudosten alueelle tarvittaessa rauhoittamaan ja rentouttamaan tilannetta.
Toimintahäiriöiden korjaaminen yhdessä asiaan perehtyneen ammattilaisen kanssa manuaalisten käsittelyiden, neuvonnan ja asteittaisen nousujohteisen harjoitusohjelman avulla ovat oleellinen osa tenniskyynärpääongelmien hoidossa.
Varaa aikasi Katille nettiajanvarauksen kautta, puhelimitse 040 531 7366 tai sähköpostitse kati.mantyla@tulekuntoon.com. Kati on manipulatiiviseen fysioterapiaan erikoistunut fysioterapeutti. Varaa aikasi Jounille nettiajanvarauksen kautta, puhelimitse 0400 522 333 tai sähköpostin kautta jouni.mantyla@tulekuntoon.com. Jouni on osteopaatti, hieroja ja personal trainer.
Me pidämme huolen että saat parhaan avun, ja tarvittavan avun kummaltakin siten että se tukee hoitosuunnitelmaasi. Käyntiesi aikana voit käyttää meidän kanssa harjoitellessasi Liikuntaparkin kuntosalia veloituksetta. Näin varmistamme kuntoutuksen etenemisen parhaalla mahdollisella tavalla.
Tule Kuntoon Oy
Kaipionmäentie 5
37570 Lempäälä
Y-tunnus 3093778-5