Esimerkkinä lantiorenkaan alueen ongelmista mainittakoon risti-suoliluunivelen eli SI-nivelen kipu. SI-nivelen kivulla tarkoitetaan selkärangan alaosan ristiluun ja lantiomaljan väliin jäävää nivelrakoa. Sen syynä voivat olla alaselän toimintaan liittyvät häiriöt tai kiputilat tai esimerkiksi selkärankareuma.
SI-nivelen kipu paikantuu alas ristiselkään, mutta se voi säteillä myös pakaraan tai nivusiin. Se pyrkii lieventämään lantioon kohdistuvaa rasitusta ja jakamaan kuormitusta alaselän ja jalkojen välillä. SI-nivelen liike on erittäin pieni, sitä ympäröivien ja tukevien vahvojen nivelsiteiden ansiosta.
Ongelmia ilmaantuu useimmiten, jos nivelen normaali liikkuvuus muuttuu eli nivel lukkiutuu ja alkaa rajoittamaan liikettä tai jos nivelestä tulee yliliikkuva. Toimintahäiriö SI-nivelessä voi rasittaa selkää epänormaalilla tavalla.
SI- eli risti-suoliluunivel on tasonivel, joita on kaksi kappaletta ja ne sijaitsevat lantion alueella. SI-nivelten kautta ristiluu niveltyy suoliluihin lantion takaa selkärangan alaosasta. Lisäksi lantiossa on häpyluuliitos, joka on myös nivelen kaltainen rustoinen liittymä. Se yhdistää suoliluut edestä, eikä siinä ole liikettä. SI-nivelten ympärillä on vahvat sidokudosrakenteet, jotka tietyiltä osin yhdistyvät lanneselkäkalvoon (thoracolumbal fascia).
SI-nivel toimii rasituksen lievittäjänä ja välittää alaraajojen ja selkärangan välisiä voimia. Epäsuorasti SI-niveliä tukevia lihaksia keskivartalossa ja lantion alueella on useita ja ne vaikuttavat SI-nivelten ja lantion stabiliteettiin. SI-nivelen toimintahäiriössä hoitona on SI-nivelen manipulaatio tai mobilisaatio, sekä tarkasti kohdennettu harjoittelu.
SI-nivelten toimintahäiriöiden hoidossa ja ehkäisemiseksi on tärkeää pitää keskivartalon ja lantion alueen lihaksisto hyvässä kunnossa säännöllisellä harjoittelulla. On tarpeen tehdä monipuolista yleisharjoittelua ja lisäksi myös spesifiä harjoittelua. Rankaan erikoistuneen manipulatiivisen fysioterapeutin tai osteopaatin suorittamasta lihaskalvojen eli faskioiden ja muiden pehmytkudosten manuaalisesta käsittelystä on hyötyä.
Virheasento voi syntyä äkillisen iskun, kaatumisen tai esimerkiksi kuoppaan astumisen seurauksena. Kivun tai virheasennon voi myös aiheuttaa äkillinen kierto- tai taivutusliike. SI-nivel voi myös olla yliliikkuva esimerkiksi raskauden tai nivelsiteen venähdyksen seurauksena. SI-nivelten tulehdustila eli sakroiliitti on tyypillinen löydös selkärankareumassa.
SI-nivelestä johtuva kipu voi olla toispuoleista, kipu voi tuntua alaselässä ja pakaran yläosassa viiltävänä kipuna tai säteillä syvälle pakaraan, nivustaipeeseen ja reiteen. Kipu saattaa voimistua kun kyseiselle puolelle asetetaan enemmän painoa, minkä vuoksi kävely ja juoksu voivat pahentaa oireita. Lonkan liikkuvuus voi olla rajoittunut ja kivun puoleisella kyljellä nukkuminen voi aiheuttaa kipua. Lantiorenkaan alueella olevat pienet lihakset voivat aiheuttaa kiputiloja. Lantiorenkaan etupuolella lonkan koukistajalihas voi kipeytyä toistuvista ja liian yksipuolisista kuormituksista asentovirheen ja toimintahäiriön takia. Tämä voi aiheuttaa limapussin ärtyneisyyttä tai lihaksen jänteen ylikuormittuneisuutta. Pakaralihasten kiinnityskohdat voivat kiristyä ja niissä voi olla lihasepätasapainoa, mikä voi ohjata lantiota virheasentoon. Tällöin tarkasti kohdennetun harjoittelun ja koordinaatioharjoittelun lisäksi fysioterapeutin tai hierojan suorittamasta lihaskalvojen eli faskioiden ja muiden pehmytkudosten manuaalisesta käsittelystä on hyötyä.
Lantion alueen ongelmissa lihasvoimaharjoitusten tavoitteena on parantaa lantion hallintaa ja vahvistaa lantion, pakaroiden ja alaselän tukilihaksia ja sitä kautta korjata lantion alueen lihasepätasapainoa. Mobilisaatiosta, manipulaatiosta ja hieronnasta on apua SI-nivelen lukkiutumiseen liikkuvuuden paranemisen kautta, ja harjoittelusta on apua kontrollin paranemisen kautta.
Toimitilamme sijaitsevat Liikuntaparkin yhteydessä, ja käydessään meillä fysioterapiassa, osteopatiassa tai hieronnassa, on asiakkaalla etuna käyttää kuntosalia kanssamme ilman lisäveloitusta. Näin kuntoutus mahdollistuu nousujohteisesti, ja voimme varmistaa sen etenemisen käytännön tasolla parhaalla mahdollisella tavalla.
Varaa aikasi nettiajanvarauksen kautta tai Erikoistuneen fysioterapeutin vastaanotolle Katille 040 531 7366 tai sähköpostitse kati.mantyla@tulekuntoon.com TAI osteopaatille ja hierojalle Jounille 0400 522 333 tai sähköpostitse jouni.mantyla@tulekuntoon.com
Tule Kuntoon Oy
Kaipionmäentie 5
37570 Lempäälä
Y-tunnus 3093778-5